Poikkeukseksellisesti postituskulut alkaen 5,90 €

Viaminnet

Näyttävistä nahkakoruistaan tunnettu Viaminnet sai alkunsa vuonna 2014, kun suunnittelija Minna Muhonen koki heureka-hetken. Minna oli aina kokenut vetoa suuriin koruihin, mutta painavat korvakorut tuntuivat hankalilta ja ne teki mieli ottaa päivän aikana pois korvista. Muoviset korut olisivat olleet kevyitä, mutta Minna ei mieltynyt keinotekoiseen materiaaliin. Sitten hän keksi, että voisi valmistaa nahasta korvakoruja, jotka eivät painaisi mitään! 

Keveydestä onkin tullut tavaramerkki, jonka Viaminnet-korujen ystävät tuntevat: kaikki Viaminnet-korvakorut painavat alle 10 grammaa, kevyimmät alle kaksi grammaa. Ensimmäistä kertaa korvakoruja kokeillessaan asiakkaat yllättyvät usein suurikokoistenkin luomusten keveydestä.

”Kehitin suurikokoiset Grande Feathers -korumme rehellisesti sanottuna itseäni varten. Rakastan kookkaita koruja, jotka tuntuvat kuitenkin mukavilta päällä. Viimeistelen asuni sujauttamalla näyttävät korvakorut korviini samalla tavoin kuin toiset käyttävät huulipunaa”, Minna kertoo.

Viaminnet haluaa erottautua muista luomalla tuotteita, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja kaikkien saatavilla: asiakkaan ei tarvitse maksaa tuhansia euroja nauttiakseen luksuksesta. Viaminnet-korujen ylellinen nahka saadaan Suomesta ja Italiasta. Korujen valmistuksessa käytetään lampaan, vuohen, naudan ja poron nahkaa, joka syntyy elintarviketeollisuuden sivutuotteena. Koska nahka on materiaalina uniikkia, on jokainen koru erilainen.

Tuotteet valmistetaan käsin Itä-Helsingin Iiris Prossa, joka työllistää maahanmuuttajanaisia ja muuten yhteiskunnassamme vaikeasti työllistyviä. Mittatilaustuotteet valmistetaan Helsingin Kruununhaassa Viaminnet-liikkeessä. Viaminnet-korujen valmistaminen Iiris Prossa on yrityksen tapa laittaa hyvä kiertämään ja tärkeä osa Viaminnet-arvomaailmaa. 

6 tulosta
Midi feathers korvakorut musta Viaminnet
Fabulous Feathers korvakorut Viaminnet
Petite feathers korvakorut shampanja Viaminnet
Petite Feathers Feathers -korvakorut vaaleanpunainen | Viaminnet
Grande feathers korvakorut kulta-punaisina Viaminnet
Glam feather korvakorut Viaminnet
Left Jatka ostoksia
Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä